12.8.1994

Uudenmaan lääninveroviraston vaatimukset Helsingin raastuvanoikeudessa

Lääninverovirasto yhtyi virallisen syyttäjän syytteeseen, jossa syyttäjä lausui, että A ja B olivat 10.6.1990 - 10.5.1991 Helsingissä yksissä tuumin, B toimiessaan Y osakeyhtiön hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana ja A yhtiön hallituksen varajäsenenä ja tosiasiallisena toimitusjohtajana laiminlyöneet suorittaa Uudenmaan lääninverovirastolle yhtiön työntekijöille maksetuista palkoista toimitetut ennakonpidätykset yhteensä 980 901 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksut yhteensä 121 135 markkaa. A ja B olivat laiminlyöneet kyseisten maksujen suorittamisen hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä ja muusta syystä kuin maksukyvyttömyyden takia. Tällä perusteella virallinen syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta jatketusta rikoksesta, joka käsittää yksin teoin tehtyjä ennakkoperintälain säännösten rikkomisia ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain säännösten rikkomisia sekä verorikkomuksia. Lisäksi lääninverovirasto vaati A:n ja B:n velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan lääninverovirastolle vahingonkorvaukseksi maksamattomista ennakonpidätyksistä 980 901 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksuista 115 973 markkaa eli yhteensä 1 096 874 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.7.1992 lukien kuitenkin siten, että korvauksista voitiin vähentää, mitä hallinnollista tietä saatiin perityksi.

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 30.7.1992

Raastuvanoikeus totesi, ettei ollut esitetty riittävää selvitystä kysymyksessä olevan yhtiön maksukykyisyydestä. Tällä perusteella raastuvanoikeus hylkäsi syytteen. Lääninveroviraston vahingonkorvausvaatimuksen raastuvanoikeus jätti tutkimatta, koska esitetty vaatimus ei ollut yksityisoikeudellinen.

Helsingin hovioikeuden päätös 15.6.1993

Uudenmaan lääninverovirasto valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että syyte ja korvausvaatimus oli esitetty ajankohtana, jolloin teon tuomitseminen rikoksena huomioon ottaen rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin (770/90) ja rikoslain 29 luvun 4 §:n 1 momentin säännös (769/90) oli edellyttänyt, että A ja B olisivat jättäneet kysymyksessä olevat maksut maksamatta hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä ja että maksamatta jättäminen olisi johtunut muusta syystä kuin yhtiön maksukyvyttömyydestä. Asiassa ei ollut ilmennyt, että maksujen suorittamatta jättämiset olisivat johtuneet muusta syystä kuin maksukyvyttömyydestä. A:n ja B:n laiminlyönnin ei ollut selvitetty olleen voimassa olevan lain mukaan rangaistava teko. Lääninverovirasto ei ollut esittänyt vaatimuksensa tueksi seikkoja, joiden nojalla vahingonkorvaus jollakin muulla perusteella tulisi harkittavaksi. Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi lääninveroviraston korvausvaatimuksen. Muutoin asia jäi raastuvanoikeuden päätöksen varaan.

Perustelut

Yhtiö Y on ollut velvollinen suorittamaan Uudenmaan lääninverovirastolle työntekijöilleen maksamistaan palkoista toimitetut ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut viimeistään kutakin palkanmaksukuukautta seuranneen kalenterikuukauden 10 päivänä. Yhtiö on 10.6.1990 - 10.5.1991 laiminlyönyt tämän suoritusvelvollisuuden niin, että se on maksanut kysymyksessä olevat työnantajasuoritukset vain joulukuulta 1990. Yhteensä on jäänyt suorittamatta ennakonpidätyksiä 980 901 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksuja 115 973 markkaa.

Yhtiön liikevaihto on 30.6.1990 laaditun tilinpäätöksen mukaan ollut 9 191 397,96 markkaa tilikaudella 1.1.1989 - 30.6.1990. Tilinpäätöshetkellä yhtiöllä on ollut myyntisaamisia 802 888,10 markkaa sekä rahaa ja pankkisaamisia 388 072,80 markkaa. Yhtiön muuttuvat ja kiinteät palkkakustannukset ovat tuona aikana olleet yhteensä 4 193 293 markkaa. A:n ja B:n ilmoituksen mukaan yhtiön liikevaihto on 30.6.1990 jälkeen supistunut. Yhtiön 8.10.1991 päivätyn pesäluettelon mukaan yhtiöllä on ollut 31.7.1991 myyntisaamisia 393 693,90 markkaa ja rahoitusomaisuutta 996 226,98 markkaa. Viimeksi mainittuun määrään ovat sisältyneet myyntisaamisten siirtämisestä johtunut 439 106,86 markan saatava yhtiön toimintaa jatkamaan perustetulta C Oy:ltä ja käyttöomaisuuden myynnistä johtunut 522 890 markan määräinen saatava D Oy:ltä. Kummankin viimeksi mainitun osakeyhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen varsinaisena jäsenenä on ollut B ja hallituksen varajäsenenä A.

A yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen varajäsenenä sekä B yhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä ovat olleet velvollisia huolehtimaan ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen suorituksesta määräaikana. Näiden suoritusten laiminlyönti on yhtiön liikevaihdosta, myyntisaamisista, rahoitusomaisuudesta ja käyttöomaisuuden luovutuksesta velaksi sekä yhtiön taloudellisesta tilasta muutenkin esitetty selvitys huomioon ottaen johtunut muusta syystä kuin maksukyvyttömyydestä. A ja B ovat jättämällä edellä mainitut suoritukset tekemättä pitkittäneet tappiota tuottaneen yhtiön toimintaa. He ovat nostaneet yhtiöstä itselleen palkkaa ja siirtäneet yhtiön myyntisaamisia ja käyttöomaisuutta hallitsemilleen C Oy:lle ja D Oy:lle tarkoituksenaan jatkaa yhtiön liiketoimintaa. Näin ollen A ja B ovat laiminlyöneet ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen suorituksen hankkiakseen itselleen ja toiselle taloudellista hyötyä.

Ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen suoritusten laiminlyönti on tapahtunut osaksi ennen rikoslain muuttamisesta 24.8.1990 annetun lain (769/90) voimaantuloa 1.1.1991. Tähän lakiin sisältyvä rikoslain 29 luvun 4 §:n 1 momentin säännös on lievempi kuin ennen 1.1.1991 voimassa olleet ennakkoperintälain ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain tapaukseen soveltuneet rangaistussäännökset.

Harkittaessa, onko syytetty menettelemällä hänen syykseen luetuin tavoin syyllistynyt yhteen vai useampaan rikokseen, ei rikoslain muuttamisesta 19.4.1991 annetulla ja 1.4.1992 voimaan tulleella lailla (697/91) kumottuja rikoksen yhtymistä koskevia säännöksiä ole enää lain voimaantulon jälkeen sovellettava edes ennen 1.4.1992 tehtyihin rikoksiin. Tämä ilmenee lain voimaantulosäännöksen 3 ja 4 momentista. Varsinkin kun lakiin ei enää sisälly jatkettua rikosta koskevaa säännöstä, on tätä kysymystä ratkaistaessa kiinnitettävä huomiota siihen, onko tekoja luonnollisen katsantotavan mukaan pidettävä yhtenä vai useampana rikoksena. Merkitystä on muun muassa tekosarjan ajallisella ulottuvuudella ja sillä, onko kysymys yhtenäisestä toiminnasta vai selkeästi erillisistä teoista. A:n ja B:n syyksi luetut laiminlyönnit ovat liittyneet kiinteästi yhtiön toimintaan ja muodostaneet ajallisesti lähes yhtäjaksoisen kokonaisuuden. Näin ollen he ovat kumpikin syyllistyneet verorikkomukseen.

Lainkohta

Rikoslaki 29 luku 4 § 1 mom. (769/90)

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja raastuvanoikeuden päätökset kumotaan. A ja B tuomitaan verorikkomuksesta kumpikin 80:een 20 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 600 markkaa.

A ja B velvoitetaan suorittamaan yhteisvastuullisesti vahingonkorvaukseksi Uudenmaan lääninverovirastolle suorittamatta olevat ennakonpidätykset 980 901 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksut 115 973 markkaa eli yhteensä 1 096 874 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.7.1992 lukien. Korvauksista saadaan vähentää se, mikä saadaan perityksi hallinnollisessa järjestyksessä.